Kuulumisia.

Johan tässä taas hetki ehti vierähtää, vaikka toki täällä kaikenlaista kerrottavaa olisi ollutkin.. Muutaman viikon nettikatko teetti töitä jälkeenpäin, kun kaikki kotisivupäivitykset ja lehti jäivät odottamaan internetyhteyttä. No nyt on suurinosa kotisivuista päivitetty, muutama uutukainen pitäisi tehdä ja jäsenlehdenkin laitoin juuri painoon.

Näytelmissä ollaan käyty kahtena viikonloppuna, ensimmäinen oli Jyväskylän kansainvälinen näyttely, jossa Walma voitti luokkansa laatuarvosanalla erittäin hyvä. Rodun tuomaroi aina niin mukava ja positiivinen Saija Juutilainen, ihana saada koirasta myös suullinen arvio ja että kirjallinenkin on vielä kunnon mittainen. Me paimenet esittäydyttiin lauantaina ja Tico-terrieri sunnuntaina, ei onneksi tarvinnut itse lähteä molempina päivinä.. rankkaa oli ajaa jo yhtenä päivänä edestakaisin. Tico esiintyi mitä ilmeisemmin ihan moitteettomasti Kirsi Niemisen kehässä, koska avasi Cacib-tilinsä ollen VSP ja saaden jo seitsemännen sertinsä!!

Seuraava näytelmä olikin sitten Turussa, tällä kertaa samana päivänä ja toki melkein päällekkäin kehässä. Folkkeja oli ilmoittautunut ruotsalaisen Kenneth Edhin kehään peräti 15kpl ja isojen poikien pelihän se oli, vaikka hyvin sen Ticsi neljänneksi paras uros oli ja oikeutetusti voitto meni Welholle, joka oli vielä loppukisassa RYP-4, onnea!! Tico pääsi vielä kehän päätteeksi pöydälle englantilaisen Martin Phillipsin, kennel Jaeva, tarkasteltavaksi ja positiivista palautetta saatiin.
Schapekehälle pakkauduttiin jo valmiiksi täyteen halliin, ranskalainen tuomarimme Jean-Jacques Dupas oli arvioinut reippaaseen tahtiin edellisen rotunsa joten kehässä oli ennen omaa vuoroa hetki aikaa harjoitella tai lähinnä me Herthan kanssa ihailtiin Klasu-veikkaa. Ihan on isänsä näkönen poika, liikkeet ainakin on isän perintöä!! Hertsa-Pertsa esiintyi hienosti, harjoittelemattomuudesta huolimatta, ja oli minun yllätyksekseni ROP-pentu, Klasukin sai kunniapalkinnon ja oli VSP-pentu! Onnea Mari & Klasu! Karvaton Walma esiintyi itselleen tyypillisen iloisena ja itsevarmana, tuloksena luokkansa toinen laatuarvosanalla erinomainen. Tyytyväisin mielin sai tulosten kanssa olla ja Herthakin osasi käyttäytyä isossa sisänäyttelyssä hienosti, vaikka eipä tuo ihme, on sillä vaan niin supermahtava luonne ollutkin koko ajan!

Viikko sitten torstaina viettiin vapaapäivä reissatessa: ensin ajettiin Veikkolaan tervehtimään Herthan veljeä Kekeä (Aurinkokeijun Ticket To Ride). Käytiin pienellä metsälenkillä meidän kolmikon, Keken ja ihanaisen 5kk Teddy-corgin kanssa, porukka tuli hyvin juttuun keskenään vaikka Herthan mielestä sen piti ensin näyttää veikalle missä kaappi seisoo, eikä se ollut lähelläkään neidon peppua. Lopuksi vähän harjoiteltiin Keken ensi esiintymistä varten, joka on tulevana lauantaina Kaapelitehtaalla. Herthan kanssa jätettiin ko. näyttely väliin, kun on noita näyttelykilometrejä on itselle kertynyt tälle vuodelle jo ihan tarpeeksi, että nyt saa olla vapaa viikonloppu kerrankin. Yhdeksän pentua on kuitenkin ilmoitettu, joten jännityksellä odotetaan mikä on Keke-pojan tulos, hyvässä kunnossa se ainakin oli! Tsemppiä!
Veikkolasta suunnattiin Nummelaan Saksan Urhoa moikkaamaan ja kirjoittamaan sijoituspapereihin nimet. Tällä kertaa mukaan pääsi vain Walma, jonka ajattelin olevan kaikista kiltein pikku pennulle.. Olihan Walma, mutta kun toinen oli niin pirun päälle käyvää sorttia, että pitihän se palauttaa maan pinnalle. Urho tosiaan tietää tarkkaan mitä varten se on tänne hommattu, ja kun ei Walma ymmärtänyt antaa niin sitten piti harjoitella pehmolelun kanssa! Aivan ihana pentu ja oli muutamassa viikossa kasvanut silmissä! Reippaasti pikkumies käveli Nummelan katuja, eikä arastellut portaita, hissiä, naapureita, vierasta koiraa, eikä ihmisiäkään. Ei voi muuta sanoa, kuin että olen ihan hirveän tyytyväinen tähän tilanteeseen, iso kiitos Lindalle ja Miikalle, että olette Urhon ottaneet ja sen kanssa tehneet nyt jo näin paljon sosiaalistamistyötä! Nähdään taas kun saadaan juoksut ohi.

Roope vietti Röykässä seksilomaa Boogien kanssa ja pariskunta pariutui sekä tiistaina 1.12. ja tänään kertaalleen. Tänään taisi olla aivan passeli päivä, kun Roope ei paljoa kysellyt astunko vai en, vaan hoiti hommansa sen kummempia kosiskelematta. Muutaman kuukauden päästä nähdään sitten millaista tulosta pariskunta tuottivat ja syntyykö pennut mahdollisesti isänsä tai isoisänsä syntymäpäivänä (Roope 29.1. ja Nero 2.2.). Banjo oli sillä välin taas meillä lihotettavana ja mukamas pistämässä tytärtään kuriin, jälkimmäinen ei onnistunut alkuunkaan ja muutamassa päivässä ei koiraa paljoa lihoteta, vaikka Mari väittikin sen jonkun millin murto-osan saaneen lisää lanteille.

Semmottista siis tänne, tulevana viikonloppuna ollaan vapaalla ja pidetään seuraa tibbevanhuksille Blackielle ja Bertalle. Seuraavana viikonloppuna onkin vuoden kohokohta näyttelyiden osalta, messukeskuksen voittajanäyttelyt, mutta itse en ole paikalla vaan juhlistamassa pikkujoulua mökkeilyn merkeissä. Lykkään vaan koirani Marin vietäväksi ja toivon parasta! ;) Sen jälkeen Walma käykin sitten koipikuvauksessa keskiviikkona 16.12. klo 18. Jännityksellä odotetaan mitä sieltä löytyy, meinaan sisarukset Ruotsissa olivat olleet kuvissa ja siellä oli ollut lonkat 3 x A, 1 x C ja kyynärpäät 1 x 0/0, 2 x 1/0, 1 x 1/2.

Mukavaa Joulun odotusta kaikille, toivottavasti tämä synkkyys joskus muuttuisi valkeaksi talveksi!

Urho kuvin

Kuvissa Urho 8 viikon ikäisenä..

Semmonen kaveri on meidän Urho, hyvin on ensimmäinen viikko uudessa kotimaassa lähtenyt käyntiin ja kaikkenlaiseen uuteen ja ihmeelliseen ovat ehtineet Lindan ja Miikan kanssa tutustua. Nyt kun saisi vain sen netin toimimaan niin pääsisi laittamaan sivutkin ajantasalle...

Terveiset Düsseldorfista

Kotiuduttu ollaan niin Saksasta kuin uuteen isompaan kotiimme. Vietimme Marin kanssa ihanan, ja melko rankankin muutaman päivän loman Saksan Düsseldorfissa. Rahaa paloi, niin etten varmaan koskaan aikaisemmin ole shoppaillut sillä tavalla, siellä oli kyllä niin hämmästyttävän halpaa, että pakkohan se oli ostella. Matkan päätarkoitus oli siis kuitenkin kotiuttaa uusin tuontiuroksemme Urho, virallisesti poika on Dancing Bear's Incredible Iceman. Urhon isä on hollantilainen Malle Zwabber van Flodders Haven ja äiti Dancing Bears Florence Nightingale. Urho oli kyllä todella reipas matkalainen, itku ei päässyt junassa, ei hotellissa, ei taksissa, ei lentokoneessa, eikä edes ravintolassa jossa käytiin perjantai iltana vielä syömässä (ja ihailemassa Cristiano Ronaldon näköistä säihkysilmä tarjoilijaa, jota jo torstaina olin katsellut..).

Saksassa koirat olivat tervetulleitä kyllä ihan kaikkialle, niitä oli merkkiliikkeissä, ruoka kaupoissa ja niissä ravintoloissa. Suurinosa niistä tosin oli semmoisia kylärakin näköisiä, että näyttelykoirat taitavat olla ihan lukunsa erikseen siellä. Koirat kulki paljon vapaana ihan kaupunkien keskustassa, torstaiaamuna hämmästeltiin koiraa joka jäi leipomon oven ulkopuolelle niin tottuneen näköisesti odottamaan omistajaansa, nosti vain koipeaan ja jäi odottamaan, että isäntä saa ostoksensa. Oli muuten älyttömän hyvät suklaacroisantit mitkä syötiin sinä aamuna..! ;)
Muutaman päivän shoppailukierroksen jälkeen on koivet hellänä, mutta niin paljon uusia kokemuksia rikkaampana. Aivan ihana kaupunki, josta jäi paljon näkemättä. Jos oltaisiin tajuttu aikaisemmin, miten helppoa siellä oli pummilla matkustaa junassa niin oltaisiin varmaan ehditty näkemään vähän enemmänkin, helposti meni reippaat puolenkin tunnin junamatkan pennun haussa ilman lippuja. ;)

Kotiin oli vähän haikea tulla, mutta olihan näitä omiakin karvapalloja ikävä. Hyvin olivat ilmeisesti Villen kanssa pärjänneet kun mitään ei ollut tuhottu ja siistiäkin oli. Siis jos ei lasketa niitä muuttolaatikoita siihen lukuun. Ensimmäinen yö yhdessä uudessa kodissa meni rauhallisesti ja lenkkimaastotkin pysyvät melko samana. Urhosta ja Düsseldorfista kuvia kun saan oman nettini toimintaan, toivottavasti ensi viikon aikana.

Arkea ja sen sellasta.

Arki alkaa rutinoitumaan Walman juoksuruljanssin jäljiltä. Roope kotiutettiin maanpaosta viikko sitten. Pää oli pojalla muutaman päivän sekaisin alkuun ja kyllä se leppeä Roopekin portista osasi läpi tulla, siis niin että koko portti oli pois paikoiltaan. Vaikka ei se kaiketi tuota siskoaan ollut raiskannut, kun rauha oli maassa ja ydinluu suussa se tuli ovelle vastaan kun tulin töistä kotiin. Ripulitaudistakin selvittiin, muutaman yön ulkona ramppauksen jälkeen ja taisi niitä maitohappobakteerilääkkeitäkin mennä paketillinen jos toinenki kolmelle koiralle.

Walma ja Hertha ovat siirtyneet taas luonnonmukaisempaan ruokintaan, heti on paljon kivampi korjailla tarpeita pussiin kun ei nappulap*ska haise. Ruokakin uppoo äärettömän hyvin, varmaan liikunnan lisäyksenkin johdosta. Roope taas saa vielä kärvistellä nappulalla, jos se nirsoilu lakkaisi kun joutuu hetken seuraamaan herkkujen katoamista muihin suihin.

Muutoin meillä ei mitään ihan hirveen kummallista kuulu, hauskoja tai ei niin hauskoja tapoja koirat keksivät (Hertha) huvittaakseen itseään: Hertha muun muassa lenkillä rakastaa mopojen ja pyörien jahtaamista ja jos ei niitä ole niin sitten on kiva vähän terottaa hampaita mamman pohkeeseen ja seurata siitä aiheutunutta reaktiota.. joka yleensä on metrin loikka eteenpäin. Ensimmäisellä kerralla kun se tuon jälkimmäisen tempun teki, oltiin vielä nähty city-kettu justiinsa ja kävi kyllä mielessä, että nytkö se meiät syö! :)

Hienohelma-Walma taas huvittaa lähinnä itseäni, kun rappusia kulkiessa se käyttää mieluummin lastenvaunuille tarkoitettua kaistaa kuin itse portaita. Neiti ei ilmeisesti yhdy omaan mielipiteeseeni siitä, että ne rappusjuoksut on hyvä treeni lenkin lomaan. ;) Kotioloissa Walmasta on kuoriutunut varsinainen kainalokoira, niin kun isänsä Neropappakin on. Walma vaan ei hienotunteisesti tule viereen "kysymään" saisko tulla syliin vaan yksinoikeudella hyppää suoraan päälle ja olettaa, että se on ihan ok hänen korkeudelleen.

Tiistaina kierrettiin pitkä lenkki ja osuttiin sopivasti tietyömaan kohdalle jossa oli juuri kallion räjäytys menossa. Pieni paniikki meinasi iskeä kun on tietoinen Walman viimeaikaisista herkistelyistä ja Herthan pentuaikaisesta ääniherkkyydestä. Välimatkaan työmaan ja meidän välillä oli varmaan reipas 20m, ei muuta kun viskasin lenkkinamit taskun pohjalta maahan kun alku piippaus alkoi ja katsotaan miten käy. Roope ja Walma söivät nameja maasta, eivätkä nostaneet edes päätään pamauksen kohdalla. Hertha söi varoitusäänen kohdalla vielä ihan reippaana nameja, mutta räjäytyksen kohdalla se loikkasi ilmaan ja tarkkaili hetken ympäristöään korvat heiluen. Namit veti onneksi nenän nopeasti takaisin maahan, niin kuin tuollainen räjäyttely olisi ihan normaalia tässä taloudessa.. vaikka voi se joskus niinkin olla. Herthan kanssa on niiin ihana olla, se on ehdottomasti yksi parhaimman luontonen pentu mitä olen nähnyt, se ei ota turhia paineita mistään ja olettaa olevansa ykkönen kaikessa. Vaikka toki se tuolla uhmakkaalla olemuksellaan ärsyttäviäkin tapoja on kehittänyt, se on muun muassa lauman pahin "rähisijä", vaikka olisikin heti valmis leikkiin vastaantulijoiden kanssa. Roope on hiljentynyt totaalisesti sen rinnalla ja välillä voisin vaikka vannoa sen ohitustilanteessa viheltelevän ja katselevan taivaita: "ei muuten ole mun mukula..".

Tänään oltiin pitkästä aikaa näyttelyssä, tällä kertaa oli Herthan vuoro päästä yksin reissuun korkkaamaan näytelmät. Yllättävän paljon neiti käytti ääntään näyttelypaikalla, häntä töttöröllä sai kuulla muut kunniansa.. olisin sentään odottanut, että koirapaljous olisi hiljentänyt sen. Rotukavereita se haisteli alkuun varovasti ja esitteli sitten naisellisen äksyn luonteensa, kun pojat yritti pepulle. Kehässä mentiin miten mentiin, yhden seisomaharjottelun jälkeen, ei yhtään juoksuharjoitusta. Vähän hyppelyä, sinkoilua ja seisominen kaukana sinne päin, mutta kunniapalkinto, pikkunarttupentujen luokan voittaja (ainut kilpailija tosin) ja toiseksi paras narttupentu. Herthan arvostelu: Oikea olemus, selvä sukupuolileima. Vielä kapea narttumainen pää. Korkea leveä etuaskel. Hyvä häntä. Miellyttävä käytös. Sopiva raajaluusto. Esitetään edukseen.

Semmottista tällä erää, tällä hetkellä meillä on menossa kuvan osoittama aikakausi...

Vihdoinkin.

Huh, onpas viime kerrasta harvinaisen paljon aikaa... Vaikka onhan tässä tapahtumia ollutkin, vaikka vähän arkisempia sellaisia. Siihen mihin viimeksi jäätiin käytiin siis syyskuun lopulla Lopella lenkkeilemässä noin 15 kilometrin ulkoilureitti. Kaikki koirat jaksoivat hyvin, jopa porukan nuorin Hertha ja pienin Ticokin paineli menemään terrierin sitkeydellä reippaasti isompien perässä... jaksoivat vielä loppu matkasta hätistellä oravaa. Omissa jaloissa tuntui niin ettei meinannut loppumatkan hiekkaharjujen kiipeämisestä tulla mitään. Eikä seuraavana päivänä levätty sitten sen enempää vaan lähdettiin kiertämään Marin porukan kanssa samalla suunnalle vahingossa löytämämme suojärvi (tai lampi..).

Liikuntaharrastusta ollaan muutenkin lisätty taas ilmojen viilennyttyä ja varsinkin kun vihdoin tajusivta sulkea Ainolan futiskentän pallon potkijoilta. ;) Harrastusrintamalla ei olla aktivoitu yhtään aikaisempaa enempää, kaapissa odottaisi pahviliuskat askartelijaansa jos opettaisi koirille kuvioita yleisen huvin ja hauskuuden vuoksi. Itse en vaan ole ihan koulutus "taajuudella" tällä hetkellä - voisikohan tuon selittää syysmasennuksella vai ollaanko vaan liian laiskoja aivotyöhön.

Walman vihdoin ja viimein alkaneet juoksutkin kyllä sekoitti pakkaa. Ihan sattumalta huomasin Marin kanssa lenkillä ollessä, että tuohan piru jo esittelee peppuaan Roopelle, että siltä lenkiltä Roope hyppäsi Marin kyytiin. Reipas viikko on vietetty tyttöjen kanssa kahden, melko vaihtelevalla menestyksellä. Walman tunnetilat vaihtelevat kuin tuuliviiri suuntaansa, välillä koko maailma kaatuu päälle ja auta armias jos silloin nykäset hihnasta vähänkin niin jo on maailma sekaisin. Seuraavassa hetkessä sitten taas tullaan ja esitellään leluja heiteltäväksi ja kaikki on niin normaalia ja mamman kainalossa on maailman paras paikka nukkua... viikonloppu oli pahin kun molemmille iski ripuli (mitä ilmeisemmin neu vogelista) ja p*skaa sai siivota sänkylakanoita myöden. Meinasi todella mennä kuppi nurin, kun siihen päälle Hertha vielä on syönyt kaiken pikku irtaimiston minkä suuhunsa vaan saa: lenkkareista on syöty pohjalliset niin, että olisi varmaan sama kun paljain jaloin kävelisi ja kello joita oli tasan yksi (yöpöydällä) sai kyytiä.

Nyt aletaan onneksi olemaan juoksun kanssa voiton puolella ja muutama päivä on mennyt ihan seesteisesti. Tänään ja huomenna on vapaata ja käytetään ne ihan lenkkeillessä ja kotisivutöitä tehdessä. Täytyy tienata extra rahaa, jotta päästään Saksaan hakemaan pentua kotiin marraskuun alussa. ;) Pennelit tulevat perjantaina neljän viikon ikään, joten puolessa välissä odotusta ollaan. Pentu EI siis todellakaan ole tulossa meidän talouteen (ei pentua enää näiden jälkeen...), meillä on aivan ihana sijoituskoti jossa pentu saa rakkaan perheenjäsenen paikan ja oman yksilöllisen hoitonsa. Tarkemmin pikku miehestä sitten kun ollaan poika kotiutettu.

Semmottista meille siis, lenkkeilyä (painon pudotusta), töitä ja kotihommia. Ja todennäköisesti muuttoa suunnittelemassa kuukauden sisään, kunhan selviää mihinkä sitä muuttaa. ;)


Galleriaan on päiviteltynä kuvia syksyisistä ulkoiluista: http://pilviparta.kuvat.fi/